Koettelemuksia

Tasan neljä kuukautta sitten lähdin oman elämäni ensimmäiseen suureen seikkailuun. Voin muistaa huhtikuun ensimmäisen päivän fiilikset erittäin hyvin, vaikka tällä hetkellä tuntuukin, että siitä olisi aikaa jo paljon enemmän. Vaikka kaikki tuleva oli minulle täysin tuntematonta, tunsin suurta luottamusta elämää kohtaan, ja hyppäsin virran mukaan rohkeasti ja täysin avoimena kaikelle.

Ja kyllähän tähän neljään kuukauteen on mahtunut paljon. Onneksi ihminen ei tiedä kaikkea mihin tulee törmäämään. Pääosin aika täällä on ollut helppoa, vaikka monenlaisia fiiliksiä ja ajatuksia olenkin käynyt läpi, välillä rankemman kautta. Kaikki tämä on kuitenkin puhdistanut minua ja avannut paljon uusia ajatuksia.

Viimeiset pari viikkoa ovat kuitenkin olleet ehkä haastavimmasta päästä. Muutama viikko sitten nykyinen host motherini kertoi minulle, etteivät he pysty enää pitämään minua kodissaan omien henkilökohtaisten asioidensa takia. Minulle asia ei sinänsä tullut yllätyksenä, sillä aavistin tämän tapahtuvaksi. Olen kertonut tulevani hyvin toimeen host perheeni kanssa, mutta vahvaa yhteyttä ei välillemme ole muodostunut oleskeluni aikana. Olen tuntenut itseni hieman yksinäiseksi kotona, enkä ole oikein tiennyt, kuinka olla. Nämä kaksi viimeistä viikkoa ovat olleet erittäin raskaat, sillä olen tiennyt, että he haluavat minun lähtevän heti vain kun uusi perhe löytyy. Väkisin päälle on meinannut iskeä pahoitteleva fiilis omasta olemassaolosta, eikä tilannetta ole saanut purettua mitenkään, sillä kontaktin muodostaminen perheeseeni on ollut todella vaikeaa. On kamalan kuluttavaa koittaa olla näkytömän, vaikka siihen ei oikeasti olisi mitään tarvetta.

Viime kirjoituksessani kerroin, kuinka hieman sairastuin touhukkaan viikon jälkeen. Flunssa tuntui kiitävän ohi varsin nopeasti, tai ainakin luulin niin. Olo kohentui miltei parissa päivässä, mutta jälkeen jäi omituinen yskä, jonka ensin ajattelin olevan täysin normaali. Yskä kuitenkin jatkui ja tuntui pahenevan, sekä tunsin sen olevan jotain muuta kuin vain tavallinen flunssayskä. Viikko sitten tilanne alkoi tuntua todella pahalta, ja host perheeni kehotti minua menemään lääkäriin. Hieman pitkin hampain suuntasin maanantaina lääkärille, josta sain viiden päivän kuurin allergiseen yskään. Joopa joo... Olo ei muuttunut miksikään. Aamut ovat olleet täyttä tuskaa. Hengitys on rohissut todella pelottavasti, nenä ollut tukossa ja olen vain yskinyt, yskinyt ja yskinyt. Päivällä olo on hieman helpottanut, kun olen lähtenyt tapaamaan ystäviäni ja saanut muuta ajateltavaa (olen siis tämän viikon ollut lomalla töistä), mutta ihme kyllä, kotiin tullessa olo on aina pahentunut ja hengittäminen hankaloitunut..

Siispä tänä aamuna suuntasin paikallisen ystäväni kanssa lääkärille uudestaan. Lääkärireissu, kaikkine kommelluksineen, kesti miltei 12 tuntia. Ensin menimme vastaanotolle, sieltä toiseen paikkaan verikokeeseen, sieltä taasen toiseen paikkaan keuhkokuvaan, jonka jälkeen takaisin ensimmäiseen paikkaan, jossa hengittelin maskinaamarin kautta avaavia lääkkeitä, JA tämän jälkeen toiselle puolelle kaupunkia toiseen sairaalaan kuulemaan tuloksia. Kaiken tämän jälkeen parasta kuultavaa oli se, ettei mikään ole vialla; ei tulehdusta, ei infektiota, ei mitään. ???!!!! Lääkäri oli kuitenkin asiantuntevanoloinen, ja sain varmuuden vuoksi antibiootin ja muita lääkkeitä.

Tämä tapahtuma laittaa taas miettimään kehon ja mielen välistä suhdetta aikaslailla. Tilanne kotona on ollut ahdistava = hankala hengittää. Keho reagoi kirjaimellisesti. Mitään konkreettista syytä ei kertakaikkiaan löytynyt, vaikka olin aivan varma, että jossakin on oltava tulehdus tai muuta vastaavaa, sillä ikinä en ole kohdannut tämänkaltaista tapausta kehossani. Miettimään myös laittoi se, että oloni on kohentunut aina kun lähden kodista ulos. Muistan alkuviikosta, kun kotona ollessa tunsin, ettei hengitykseni kulje nenän kautta yhtään, olin täysin tukossa. Lähdin ulos, ja samantien tunsin, kuinka hengitys alkoi jälleen pelata normaalisti. Voi toki myös olla, että sisällä asunnossa on jotain, johon reagoin. En tosin ole todetusti millekään allerginen, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Kehoni sekä mieleni on totisesti ollut suuressa stressitilassa viimeisen parin viikon ajan, ja olen tuntenut itseni ajoittain todella surulliseksi, sillä ilmapiiri kotona ollessa on ollut todella painostava. Tiedän, ettei syy ole ollut minussa, sillä perheelläni on omat juttunsa, joista minä en tiedä. On kuitenkin ikävää, että joudun vähän kuin välikäteen, enkä ole voinut vaikuttaa asiaan millään tavalla. Reagoin todella herkästi ympäristössä vallitsevaan ilmapiiriin ja ihmisten tunnetiloihin, joten en todellakaan ihmettele, vaikka kehoni onkin viestinyt monella tavalla.

Kaikki menee kuitenkin aina hienosti ja kääntyy parempaan päin, olipa tilanne mikä hyvänsä. Tänään sain tietää, että muutan huomenna uuteen perheeseen. Vielä en tiedä minne, tai minkälaiseen perheeseen, mutta se saa selvitä huomenna. Olen todella onnellinen ja innoissani, sillä tiedän tämän muutoksen palvelevan meitä kaikkia, niin minua kuin tämän hetkistä host perhettänikin. Niin kuin olen aiemmin sanonut, olen heille erittäin kiitollinen heidän tarjoamastaan tilaisuudesta tutustua juuri heidän elämäänsä. On myös hyvä tiedostaa, ettei kaikkien ihmisten kanssa vain yksinkertaisesti löydy yhtä paljon jaettavaa, eikä kemiat aina loksahda täysin kohdalleen. Jokainen ihminen tulee kuitenkin elämäämme aina tarkoituksella.

Vaikka päivä on ollut pitkä, olen tällä hetkellä todella onnellinen, sillä tämä päivä piti sisällään niin paljon iloa ja naurua, että meinasin aivan haljeta! Nauraminen ja hömpöttäminen ovat parasta lääkettä, mitä ihmiselle voi tarjota. Ja tietysti rakkaus ja välittäminen. Olen onnekas, sillä tämä päivä on pitänyt sisällään näitä kaikkia.

Ilolla ja innostuksella kohti huomista, sekä viimeistä neljää kuukautta täällä. Ajattelin elää aikalailla täysillä.

<3 Petra