Pikakuulumiset

Oi! Nyt on kyllä livahtanut turhan pitkä aika viime kirjoituksesta, mutta täytyy sanoa, että nämä viimeiset pari viikkoa ovat olleet hyvin erilaiset verrattuna aiempiin. En ole viettänyt aikaa tietokoneen ääressä juuri paljoakaan, en ainakaan yhtä paljon kuin ennen, sillä uudessa perheessäni elämä on ollut paljon sosiaalisempaa edelliseen verrattuna. Uuteen perheeseeni nyt parin viikon ajan on kuulunut nainen ja hänen 25-vuotias poikansa. Täällä on olo tuntunut niin hyvältä ja kotoisalta, ja minut otettiin heti ensi kohtaamisessa vastaan suurella lämmöllä. Illat ovat kuluneet monesti uuden äitini kanssa teekupposen äärellä keskustellen, sillä meillä riittää hyvin paljon keskusteltavaa ja jaettavaa keskenään. Uuden veljeni kanssa juttu on luistanut oikein mukavasti, ja olemme kaikki paljon kontaktissa päivittäin. Täysin erilaista, kuin ensimmäisessä perheessäni. Ajattelen kuitenkin ensimmäisen kotini palvelleen minua silloin parhaimmalla tavalla, sillä kun tulin, kaipasin enemmän omaa aikaa ja lepoa päivän jälkeen, sillä pää oli täynnä informaatiota ja sulateltavaa riitti niin valtavasti. Tällä hetkellä energiaa riittää seurusteluun työpäivän jälkeenkin, ja perheestäni olen kokenut nimenomaan saavani energiaa kuin menettäväni sitä.

Mutta (niin kuin tiedätte, miltei aina on olemassa tämä mutta -sana), ainoa huono puoli tässä on se, että tällä viikolla minun olisi taas vaihdettava perhettä, sillä tämä perhe oli vain väliaikainen. Vielä ei ole tarkkaa tietoa milloin ja minne muutan, mutta muuton olisi itseasiassa pitänyt tapahtua jo viikonlopun aikana... Jännää tämä elämäni täällä, eikö. Nykyinen perheeni haluaisi pitää minut luonaan, mutta host äitini vastaanottaa piakkoin muita vieraita ja lähtee itse pitemmälle reissulle. Olemme kuitenkin suunnitelleet, että palaisin viimeiseksi kuukaudeksi heidän luokseen, kun hän saapuu taas kotiin. Pientä edestakaisin hyppelyä siis, mutta se on pientä se :)

Eilen vietin synttäreitäni varsin erikoisissa merkeissä, mm. taas kerran lääkärin vastaanotolla uuden antibioottikuurin vastaanottaen, tällä kertaa tosin uuteen vaivaan. En oikein ymmärrä, miksi kehoni temppuilee niin kovasti, vaikka mieli tuntuu kuitenkin olevan pääosin hyvin positiivinen ja kaikki sujuu hienosti. Huomiota siis sisään päin, sillä sieltä voin vastauksia kalastella.

Toinen suomalainen vapaaehtoinen saapui päälle viikko sitten, ja on ollut mukavaa päästä jakamaan ajatuksia samasta maasta tulleen kanssa. Työskentelemme samassa projektissa, joten tulemme näkemään toisemme miltei päivittäin.

Tänään aloitan uuden portugalin kielen kurssini yliopistolla, joten saan taas hieman vaihtelua viikkooni. Tosin projektissa tunnen viihtyväni aina vain paremmin ja paremmin. Aika kuitenkin juoksee, ja lujaa, sillä työtä on jäljellä enää alle 3 kuukautta ennen parin viikon lomaani. Tänne tullessa ajatukset olivat paljon Suomessa ja siinä, mitä haluan tehdä kun palaan, mutta nyt tuntuu siltä, että tahdon vain karttaa koko ajatusta paluusta, vaikka se on tietysti myös mukavakin juttu. Ristiriitaisia fiiliksiä.. Pikku hiljaa alan kuitenkin rakentamaan alustaa paluulleni, sillä tiedän sen olevan taas suuri muutos minulle, ja koen erittäin tärkeäksi päästä normaaliin Suomi-elämään kiinni mahdollisimman nopeasti.

Ja nyt uuden päivän ja viikon kimppuun! Onnellisia hetkiä viikkonne, tchau!

<3 Petra