Oi!

Niin sitä vaan mentiin eikä meinattu, ja näin on jo pari päivää Porto Alegressa vierähtänyt. Tiedättekö tunteen, kun menette johonkin uuteen paikkaan, ja tunnette miltein heti, että olisitte olleet siellä jo kauan? Siltä minusta nyt todella tuntuu! Ihanaa olla täällä!

Matka Helsingistä Porto Alegreen sujui todella mukavasti, eikä matkan pituus tuntunut ollenkaan niin pitkältä mitä ajattelin. Helsingistä lähdin todella hyvillä fiiliksillä liikkeelle, vaikka muutama kyynel vierähtikin poskelle ennen turvatarkastukseen menoa. Frankfurtissa koneen vaihtaminen tapahtui tosi helposti, vaikka kyseessä olikin hieman suurempi kenttä, ja jännittelin, kuinka löydän oikealle portille. Hyvinhän se tosiaan löytyi, ja ilmoille nousi aikamoisen kokoinen TAM-lentoyhtiön kone, jossa pääsinkin heti kuuntelemaan portugalin kieltä oikein kunnolla.

                                          Lähtökuopissa.

12 tuntia ahtaassa koneessa sujui yllättävän mukavasti ja erittäin nopeasti. Unen ja valveen rajamaillahan tuo aika kului, ja niin saavuimme Sao Pauoloon, jossa paikallinen aika oli vasta klo. 5 aamulla. Oli jännää ajatella, että matkustin ikään kuin ajassa taakse päin, sillä Suomessa kello oli tuolloin jo 11 aamupäivällä. Väsymys ei kuitenkaan ehtinyt painaa, sillä Sao Paulossa oli taasen edessä rinkan odottelu ja koneen vaihto.

Tuolla kentällä ehdinkin hieman hämmästellä ja kysellä missä seuraava porttini mahtaakaan olla. Jokainen lentokentän henkilökunnasta neuvoi kulkemaan eri suuntaan, ja niin painelin miltei 20kg selässäni ympäri kuumaa ja kosteaa lentökenttää. Eikä Sao Pauolossakaan ole kyseessä mikään erityisen pieni kenttä.. Viimein kuitenkin löysin tiskin ja sain rinkan pois selästäni, ja niin matka jatkui ongelmitta eteenpäin.

Viimeinen lentopätkä olikin aivan hetkessä ohi, sillä jo ennen koneen liikkelle lähtöä pää tipahteli puolelta toiselle, kun alkoi väsymys jo hieman painaa. Pientä jännitystäkin oli jo ilmassa, koska tiesin, että kun saavumme Porto Alegreen, lähtee toiminta tosissaan käyntiin.

Kentällä minua oli vastassa järjestön työntekijät, joiden kanssa lähdimmekin heti tapaamaan uutta isäntäperhettäni. Isäntäperheeseeni kuuluu pariskunta ja kolme ihanaa koiraa. Asumme naisen ja koirien kanssa viikot kaksin, sillä mies työskentelee viikot Sao Pauolossa. Asunto on todella viihtyisä, ja minulla on täällä oma huone ja oma kylpyhuone. Tuntuu jo nyt aivan kodilta :)

Ekana päivänä pääsin tutustumaan Porto Alegren keskustaan ja Brasilian ICYE:n toimistoon, jossa oli todella mukavia työntekijöitä. Olen jo uskaltautunut matkustamaan yksin paikasta toiseen bussilla, vaikka aluksi pelottikin että mistähän seuraavaksi löydän itseni (varsinkin eilen, kun puhelin oli kotona...).

Ensimmäiset portugalin kielen tunnit olivat tänään (tai minun ensimmäiset - muu ryhmä on opiskellut jo 14h ennen minua), ja täytyy sanoa, että viihdyin vallan mainiosti pitkästä aikaa pulpetin toisella puolella. On ihanaa ajatella, että saan itse vuorostani ammentaa itseeni uutta tietoa sen sijaan, että itse jakaisin sitä aktiivisesti muille. Vaikka oma portugalin kielen taitoni onkin aivan alkumetreillä, uskon, että suurella motivaatiolla ja innostuksella tulen kyllä oppimaan kieltä tällä ajalla.

Kotiin tulin hieman ennen seitsemää näissä maisemissa.

Olen jo nyt todella ylpeä itsestäni, että uskaltauduin lähtemään. On niin mahtavaa huomata, että pärjää itsekseen, vaikka kieli ja ympäristö on aivan toinen. Uuden oppimisessa on muistettava olla itselleen armollinen ja rakastava. Yksi pottu kerrallaan.

Varsinaisen työni aloitan vasta ensiviikolla, koska seuraavat päivät kuluvat tutustuessa ympäristöön, Porto Alegreen, käytännönasioihin jne. Olen kuullut projektistani paljon hyvää, ja odotankin todella innolla, että pääsen tutustumaan työhöni.

Kaikki tuntuu niin luonnolliselta. Jo alkumatkasta asti tuntui, että tämä on tätä minun hommaani. Kenties oon tuomittuna kulkemaan..? :)

Parvekkeelta on mahtavat maisemat. Pakko laittaa yksi hieman epäselvä kuva tähän loppuun, ja sitten pikku hiljaa unille. Boa noite!

<3 Petra